Paremmaksi tyypiksi

Etusivu » Ei kategoriaa » Kolme tyyppiä

Kolme tyyppiä

Olin muutama päivä sitten kuuntelemassa professori Allen Francesin avointa luentoa tautiluokituksista, ylidiagnostiikasta ja medikalisaatiosta. Allen nosti luennossaan esiin jo kreikkalaisten oivaltaman kolmijaon suhteessa hoitamiseen:

On tyyppejä,

  • jotka parantuvat itsestään eli kun heidät jätetään rauhaan
  • joihin hoito ei tehoa
  • joihin diagnosoitu hoito tehoaa hyvin.

Ongelma on nähtävissä: kyse ei ole pelkästään oikean diagnoosin löytämisestä vaan niiden ihmisten erottaminen muista, joiden suhteen hoito saa aikaan enemmän hyötyä kuin haittaa.

Jos vähän venyttää diagnoosin käsitettä, me kaikki teemme kohtaamistamme ihmisistä ’diagnooseja’, päivittäin. Ja merkittävin kysymys onkin, ovatko toimenpiteemme oikeita edes silloin, kun havaintomme ja tulkintamme kohtaamastamme ihmisestä on suurin piirtein todellisuuden haarukassa.

Eli autammeko kohtaamiamme ihmisiä esimerkiksi ylittämään yksipuolisuutensa ja pääsemään ulos ahtaista rajoistaan, jotka eristävät heidät muista ja tekevät heidät onnettomaksi.

Jokaiselle tavallaan.

  • Yhdet oppivat ja haluavat oppia siinä tahdissa kuin elämä heitä opettaa. Heitä on useimmiten turha hoputtaa, lähettää valmennukseen tai jakaa neuvoja. Tämän tyypin hanhenselkä liudentaa kaiken.
  • Toiset ovat toisaalta uponneet syvälle itseensä ja pitävät lisäksi kiinni itsestään ja ominaisuuksistaan siten, että heidän tahtonsa ilmaisee vain yhtä: ota tai jätä, muutosta ei tapahdu.
  • Kolmannet ovat avoimia ja aktiivisia oppijoita. Heidän kanssaan on helppoa löytää askeleita eteenpäin, koska he muuntavat kohtaamansa opetukseksi ja kehitysmahdollisuudeksi.

Mikä tässä olisi järkevää? Panostaa niihin, jotka ilmaisevat tahtonsa muuttua?

Vai ajatella, että aidosti kohtaava asenne tekee näkyväksi sen, ettei mikään oikeasti ollutkaan pysyvää? Tämä ajatus on olosuhteita luovaa, ja oikeissa olosuhteissa tapahtuu ihmeitä. Jopa ihmeparanemisia.

Mikko Taskinen

Mainokset

2 kommenttia

  1. hannapuolakka sanoo:

    On todella tärkeää aistia, ketkä hamuavat valmennusta tietoisesti tai tiedostamattaan ennen kuin lähtee annostelemaan lääkettä.

    Meidän koulussa on niin ihana äidinkielenopettajakolleega, ettei hän korjaa ketään, muuta kuin pyydettäessä. Minä sen sijaan saatan vielä sortua muiden eheyttämiseen lupaa pyytämättä.

    On myös yksi tapa, mikä tehoaa myös niihin jotka torjuvat näkyvän valmennuksen, nimittäin läsnäolo. Nytkin joku jossain hoitaa ja eheyttää ihmisiä vain olemassa olollaan. Olemalla läsnä, pysähtymällä, kuuntelemalla, näkemällä, koskettamalla. Se on vain niin hienovaraista se rakkaus.

  2. Totta puhut! Lääkärin vastaanotolla ihminen on tullut hakemaan apua, mutta esimerkiksi ystävä ei välttämättä huolistaan avautuessaan hae ratkaisuja vaan kuuntelijaa. Vissi ero.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: