Paremmaksi tyypiksi

Etusivu » Ei kategoriaa » Ihminen ihmiselle

Ihminen ihmiselle

Ihmisten kohtaamisissa näyttäytyy ihmisen sisäinen maailma kuin näyttämölle asetettuna. Taustalla elää ja vaikuttaa ihmisen suhde itseensä ja erityisesti kysymys: olenko ihminen itselleni?

Ihmisyyteeni kuuluu oppiminen ja halu oppia, kehittyä pienestä minästäni ja maailmastani laajempaan. Sanotaan, että ihminen ei ole saari*, ja kuitenkin toistuvasti käyttäydyn kuin olisin sellainen.

Sen sijaan että

  • kannustaisin itseäni oppimaan toiselta, toisesta ja itsestänikin, yritänkin vakuuttaa toisen oman näkökulmani oikeutuksesta ja oikeellisuudesta.
  • rohkaisisin itseäni liikkumaan tai jopa hakeutumaan toisinajattelevien seuraan enkä tuskaisesti etsisi vahvistusta omille näkemyksilleni – ja itselleni: siitäkö tästä pohjimmiltaan on kyse?

Vaikea kuvitella, että meidän tarkoituksemme täällä on olla näin erillisiä ja estää näin aktiivisesti todellista yhteyttä ja suhdetta kanssaihmisiimme. Ja samalla rajata olemistamme ja kehittymistämme, jättää vastaan tulevat oppimisen mahdollisuudet käyttämättä.

Toiset ihmiset ovat osa meitä ja sitä prosessia, jossa me vastavuoroisesti laajennamme ja vahvistamme toisiamme. Tätä voi hyvin kutsua itsensä sivistämiseksi, prosessiksi, jossa oma sisäisyys saa itsestä paremman esiin. Ja jossa sisäisyys vahvistuu seisomaan itsensä varassa, olemaan riittävän vahva joutumatta suojaamaan ja puolustautumaan ja vahvistamaan itseään keinotekoisesti.

Miksi identiteetti jää niin hauraaksi? Aivan kuin murrosikä jäisi vaiheeseen: hämmentyneenä omasta sisäisyydestäni puolustan heikkouttani sen sijaan että vahvistaisin sitä. Elämä näyttää osoittavan, etteivät asiat välttämättä kehity omalla painollaan parempaan suuntaan.

Kysyin itseltäni, mitä on täytynyt tapahtua, jos jään lopun elämäkseni huutamaan ääneen omaa näkökulmaani ihmisille, joilla on omakin näkökulmansa ja jotka eivät siksi huutoa kuule eivätkä sitä kaipaa. Mutta ehkä kysymys on asetettava toisin: mitä olen jäänyt vaille, koska olen valinnut ainoaksi tiekseni puolustautumisen jo ennen kuin kukaan hyökkää? Rakkautta? Välittämästä? Sellaisia kohtaamisia, jossa oma sisin saisi vahvistua?

Elämän synty näissä prosesseissa tapahtuu niissä oivaltamisissa, miten pääsen tästä kaivamastani poterosta ylös ja avaamaan itseni maailmassa jotta maailma avautuu minulle. Ellen peilaa elämän oppeja, ne vain vaivoin jos ollenkaan muuttuvat uusiksi käytännöiksi. Ellen harjoittele, en opi uutta vanhan rinnalle vaan vanhan taipumukset vahvistuvat entisestään.

Olen ihminen itselleni, kun kohtelen itseäni sillä tavoin ihmismäisesti ja arvokkuudella, että minusta on myös kohtelemaan toisia ihmisiä vastaavalla tavalla. Se on ihmisenä olemisen riman omaksi tekemistä, jotta voin olla ihminen: en alittaa sitä liian usein, en ylittää sitä liikaa. Se on minun mielen lihasharjoitukseni tänäänkin.

* Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään;

jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa.

John Donne

Mikko Taskinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: