Paremmaksi tyypiksi

Etusivu » Ei kategoriaa » Tavallisuuden ylistys

Tavallisuuden ylistys

Tuntuu, että viime vuosina lastenkasvatuksen ylimmäisenä ohjenuorana on ollut kehittää lapselle hyvä itsetunto. Joidenkin perheiden kohdalla se on kuitenkin käytännössä tarkoittanut jopa lapsen vääränlaisen itsetunnon pönkittämistä. Se, että lapsi tuntee itsensä ja suhtautuu itseensä positiivisesti on eri asia kuin se, että lapsi kuvittelisi ikuisesti nelivuotiaan tavoin osaavansa kaiken ja päättävänsä kaikesta.

Itsetunto ei ole kaikkivoipaisuutta ja sitä, että lapsella on jopa ylimaalliset käsitykset omista kyvyistään, taidoistaan ja omasta vaikutusvallastaan.

Kasvatuksessa taisi käydä niin kuin monesti asioissa käy: kun haluttiin saada aiempaan lapsia toisen luokan kansalaisina pitävään kasvatustyyliin muutos, se löikin yli. Yhtäkkiä lapsesta tulikin perheen pomo ja vähintäänkin tuleva taiteilija, urheilija tai muuten vaan huippulahjakkuus.

Haluavatko vanhemmat haluavat niin kovasti nähdä lapsessaan piilevän neron, huippu-urheilijan tai tulevan poptähden, että kuusivuotiasta kehutaan jo ukkonooan oikeinlaulamisesta? Vai kuvittelevatko vanhemmat, että lapsi janoaa kehuja jokaisesta ”ihmeteostaan”, kuten tikku-ukon piirtämisestä.

Yksivuotiaalle riittää superteoksi toki kävelemään opettelu, koulunsa aloittavalle lukemaan oppiminen on kova juttu. Molempia saa hehkuttaa, olla iloinen ja kehua lasta sinnikkäästä opettelusta. Mutta lapsi ei janoa kehuja kaikesta. Vanhemmat voivat janota kehuja kyllä hänen puolestaan. Lapsi kaipaa ennen kaikkea hyväksyntää sellaisena kuin hän on. Syli on hyvä paikka silloin, kun luistelu ei olekaan ollut niin helppoa kuin kaikkivoipaisuusvaihetta elävä lapsi on kuvitellut.

Lasta pitää rakastaa, vaikka hän laulaisi nuotin vierestä ja vaikka hän ei olisi joukkueensa tähtipelaaja. Mutta se ei tarkoita, että lapselle pitää sanoa, että hän on tuleva stara. Totta kai lasta saa ja pitääkin kehua ja kannustaa, mutta ei luomalla valheellista minäkuvaa.

En ymmärrä sitä ajatusta, että me kaikki olemme lahjakkaita jossain. Ja lahjakkuudella tarkoitan nyt ihan poikkeuksellisia kykyjä, en sitä, että osaa laulaa ysin arvoisesti, vaan sitä, että sen tekee esimerkiksi aivan poikkeuksellisen hienolla äänellä.

Suurin osa ihmisistä on aivan keskivertoja. Tavallisuudessa ei ole mitään pelättävää, siinä ei ole mitään väheksyttävää. Tavallinen on varsin hyvä. Tavallinen voi olla tavallisuutensa ansiosta jopa kovempi tekemään töitä kuin se lahjakas.

Taitojen sijaan lasta pitäisikin kehua yrittämisestä ja sinnikkäästä opettelusta. Tavallisuus kunniaan, omien taitojensa äärirajoilla pinnistely kunniaan!

Susanna Isohanni

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: