Miksi elämäänsä pitäisi vaikeuttaa valinnoilla, kun rutiineilla päivä pyörii hyvin? Siksi, että toteutumisesta syntyvä elämisen tunne ja elämisen riemu ovat asioita, jotka leviävät laajalle. Se ei rutiinien toteuttamisen kautta tapahdu.
Kyse voi olla pienestä hetkestä päivässä, jolloin päättää tehdä jotakin toisin. Kun tässä edistyy eli näitä päätöksiä syntyy päivässä useampia, voi huomata jo lentävänsä. Tulla hetkeen, havahtua ja olla siinä läsnä – siitä se usein lähtee. Esimerkiksi sellaisen asian tajuamisesta, että jokainen kohtaaminen on improvisaatiota – (toivottavasti) ei ennalta suunniteltua tai käsikirjoitettua. Kun on hereillä, voi yhtälailla kokea tilanteesta kumpuavan syvän naurun kuin hetken pyhyydenkin. Ja että on paljon asioita, joilla voi tosissaan leikkiä. Ja on paljon sellaisia tilanteita, joista voi tietoisesti näkökulmaa vaihtamalla luoda jotakin sellaista, joka muuten ei tapahtuisi. Heittäytyminenkin on usein täysin mahdollista.
Tilanneharjoittelemiseen liittyvä perusoivallus on se, että kukin kehittää kykyjään niistä valmiuksista ja lähtökohdista joita itsellä on. Ja jokainen edistyy harjoittelemisen myötä. Niin kamreeri kuin elämäntaitelijakin voi aina parantaa heittäytymisen kykyään. Eikä siinä kaikki: heidän heittäytymisensä on niin erilaista ja tässä erilaisuudessaan niin riemastuttavaa, että kaikki voittavat.
Pitääkö siis harjoitella kaiken aikaa? Pitääkö tämäkin vielä saada mahtumaan päivään – huh? Ei pidä vaan voi. Moni asia, joka on itsestä ja elämästä erillinen, tuntuu rasittavalta. Myös harjoitteleminen tuntuu siltä, kunnes oppii kokonaistamaan sen eli integroimaan ja upottamaan sen arkeensa.
Useimpien meidän päivässä on kymmeniä kohtaamisia – miksei tehdä niistä hengittävämpiä, energisoivampia ja iloisempia, kun kerran siinä joka tapauksessa ollaan? Kun lähtee tietoisesti toteuttamaan tätä, huomaa ihmeen tapahtuvan: vähällä vaivalla saa enemmän kuin uskoikaan. Ja usein aivan muuta kuin kuvitteli. Monesti ponnistus on vain se, että herää siihen hetkeen ja kas, asioita alkaa tapahtua kun niiden antaa tapahtua.
Tästä voisi päätellä, että elämä on aika paljon enemmän, ellei itse seiso oven edessä tukkeena vaan antaa elämän virrata sisään. Tupajumi, joka pitää kynnet verellä tavoistaan ja rutiineistaan kiinni, ei ole hyvempi hemmo.
Heittäydy vähän enemmän, kestä vähän enemmän, halaa vähän pitempään, innostu vähän syvemmin, anna raikkaan tuulen puhaltaa kauttasi, ole villashaali sille joka sitä eniten sillä hetkellä tarvitsee.
Ja elämä muuttuu, oletko valmis?
Mikko Taskinen
Paremmaksi tyypiksi 